Pentuja
Fannin ja Elviksen pennut syntyneet 14.6.2023
3 narttua + 2 urosta
Vastaan mielelläni kysymyksiin, vaikkapa sähköpostilla, mutta varsinaisia varauksia en ota vastaan ennen kuin pennut ovat syntyneet ja nähdään minkälaisia ovat.

Monen vuoden jälkeen Meevaller-pentue.
Isäksi on valittu komeaakin komeampi Elvis, IT IS DOUBLE AQUAMARINE.
Elviksen emä on lyhytkarvainen ja isä karkeakarvainen hollanninpaimenkoira.
Emänä Fanni, MEEVALLER FANNI FANTASTINEN.
Linkistä FANNIN omalle sivulle
Miksi tämä pentue?
Jo ennen kuin aloitin itse kasvattamista, muistan kokeneen kasvattajan ohjanneen noviiseja sanomalla,
että pentue/yhdistelmä kannattaa tehdä vain siinä tapauksessa, että on itsekin valmis ottamaan siitä pennun. Tämä pentue tehdään
mitä suurimmassa määrin siksi, että haluan itselleni seuraavan harrastuskoiran kasvamaan.
Molemmilla vanhemmilla - kuten kaikilla koirilla - on omat vahvuutensa ja myös heikkoutensa. Näitä heikkouksia on pyritty kompensoimaan
toisen osapuolen vahvuuksilla. Fannin plussana on terveys ja Elviksellä luonne.
Molemmille vanhemmille on tehty terveystutkimukset laajemmin kuin, mitä Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n jalostussuositukset edellyttävät.
Molemmilla on terve selkä (VA0, SP0, LTV0). Fannin selkä uusintakuvattiin ja terveeksi todettiin spondyloosin osalta tammikuussa 2023.
Silmien osalta tilanne ei ole yhtä hyvä. Karkeakarvaisella holskulla tutkitaan normaalin peilauksen lisäksi kammiokulman poikkeavuus. Tämä on ominaisuus,
joka useimmiten muuttuu huonommaksi iän myötä. Fannin tulos 2-vuotiaana oli "ICAA Kammiokulman poikkeavuus : ei todettu". Uusintatutkimuksessa
tammikuussa 2023 todettiin toinen silmä terveeksi, mutta toisessa silmässä muutoksia oli noin 15 %:ssa. Elvis on tutkittu vain vanhemmalla iällä (yli 5v) ja tuloksena
oli muutoksia molemmissa silmissä noin 3/4:ssa. Miten kammiokulman poikkeavuudet periytyy, on vielä selvittämättä. Esimerkiksi Elviksen emä on tutkittu yli
5-vuotiaana terveeksi. Teoriassa kammiokulman muutokset altistavat glaukoomalle, mutta en tiedä yhtään holskua, joka olisi glaukoomaan sairastunut vakavienkaan muutosten seurauksena.
Fanni on aktiivinen harrastuskoira. Pisimmällä olemme rally-tokossa, jossa marraskuussa saavutettiin RTK-3, mikä tarkoittaa osallistumisoikeutta ylimmässä luokassa.
Kesällä jäljestetään, enimmäkseen peltojälkeä. Pari koettakin käyty, mutta hyväksytty tulos antaa odotuttaa itseään. Viimeksi Fanni lähti harhajäljelle,
vaikka treeneissä ei sitä ole tehnyt.
Hoopersia on treenailtu omaksi iloksi. Uusimpana harrastuksena aloitettiin tammikuussa nosework.
Jos Fanni on luonteeltaan vähän varovainen, on Elvikselle sitten annettukin vähän isommalla kauhalla. Mitenkä palikat sitten pentujen kohdalla tulee asettumaan, kuka tietää ja osaa ennustaa. Missään tapauksessa nämä eivät tule olemaan helppoja koiria. Tulevan omistajan tulee varautua haasteisiin! Jos pennuista tulee isänsä kaltaisia itseriittoisia, rohkeita ja vahvaluonteisia, on omistajan alusta lähtien rakennettava yhteistyötä. Jos taas pennuista tulee enemmän emänsä kaltaisia, yhteistyö on ehkä helpompaa, mutta pennulle on esiteltävä maailmaa vähän enemmän. Ja jos palikat asettuvat kohdilleen, vain taivas on rajana!
Tulossa on siis toisen polven muunnosristeytyspentue. Elvis muistuttaa parrallista lyhytkarvaholskua. Sen isä on puhdas karkkariholsku, oma kasvattini Kurnu,
VIRTA-tarkastettu pelastuskoira, EK3, HK3, JK1 FIMVA Meevaller Booswicht ja emä lyhytkarvainen holsku Darra, CIB Canine For Use Darra.
Toisen polven muunnokset alkavat olla aika lailla karkkariholskun näköisiä.
Esimerkiksi kesän 2021 erikoisnäyttelyssä narttujen sert ja urosten vara-sert menivät toisen polven muunnosristeytyksille.
Joka tapauksessa luvassa on aktiivisia koiria, joille on tarjottava tekemistä, koulutusta ja erilaisia harrastuksia. Koiran lisäksi tulee koko suku ;). Karkkariharrastajat
ovat yhteen hiileen puhaltajia. Ja erityisesti ensimmäisen polven muunnosristeytyskoirien omistajilla on vahva yhteisö, joka on kiinnostunut myös niiden jälkeläisistä.